Kantarellimunakas

  • Pilko tuoreita kantarelleja vajaa litra pannulle kuumenemaan ja keitä sienet kokoon omassa nesteessään. Sienet saa jäädä hiukan kosteiksi
  • Riko viisi kananmunaa kulhoon ja lisää tilkka vettä. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. 
    Pilko samalla valmiiksi yksi ryvässipuli ja valmistele valkosipulin kynsi. 
  • Lisää sienipannulle paistorasvaa, murskattu valkosipulin kynsi ja pilkotut sipulit. Lorauta sipuleille tilkka siirappia ja sekoita sienet ja sipulit. Lisää maun mukaan saman suutuntuman aineksia, kuten kuvassa keltaista paprikaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää rasvaa tarvittaessa
  • Kaada kananmunaseos sekoittaen sienien päälle. Hämmentele puuhaarukalla hyytyminen alkuun ja laita kansi pannun päälle. Pienennä lämpöä ja anna munakkaan paistua ja kohota 6-10 minuuttia. Silppua kypsän paistoksen päälle persiljaa, basilikaa tai ruohosipulia. 
  • Käännä munakkaan puolikas toisen päälle, jos osaat.